torstai 4. toukokuuta 2017

Joku muukin kuin äiti on vähän väsynyt

Meillä ollaan tällä hetkellä vähän väsyneitä. Lapsen päiväunet ovat jääneet historiaan ja siitä kiittäen Ipanaattori2014 nukahtaa joka ilta noin 22.00. Ero entiseen klo 24 nukahtamiseen on huikea, mutta hinta on kova.

Vedän tällä hetkellä joka päivä noin neljäntoista tunnin työpäivän ilman päiväuniajan tarjoamaa taukoa, tuosta ajasta ulkoilemme kolmesta seitsemään tuntia päivässä. Kotona ostan oman hetken laittamalla lastenohjelman pyörimään, mutta ei, se ei ole sama asia kuin saada olla hiljaisessa kodissa lapsen nukkuessa parvekkeella.

Vaikka itseäni juuri nyt vähän väsyttää, olen silti ottanut herneet yhdestä kommentista, joka tuntuu toistuvan joka foorumilla. Se kuuluu näin.

Kukaan, jolla ei ole pieniä lapsia, ei tiedä väsymyksestä yhtään mitään.

Tämä on kauniisti sanottuna paskapuhetta, pardon my french.

Se on pahinta laatua vähättelyä lapsettomia ihmisiä kohtaan ja osoittaa myös, että vissiin nämä lapsia saaneet ihmiset ovat omistaneet normaalit unenlahjat ennen lasten saantia.

Kyllä, vauva-ajan ja pikkulapsiajan väsymys on kamalaa. Yöt muistuttavat pahimmillaan kiinalaista vesikidutusta ja muistan itse sen pelon ja ahdistuksen klo 23, jolloin vain toivoin, että voisin valvoa koko yön, ettei tarvitsisi nukkua ja taas herätä. Kun Ipanaattori2014 oli muutaman viikon ikäinen, muistan pilkkineeni lapsi sylissä sängyllä ja ajatelleeni, että tältä tuntuu, kun aivotoiminta sammuu.

Ja tämähän voi jatkua vuosia. Meillä ei jatkunut, mistä muistan olla päivittäin kiitollinen.

Mutta kun olen kuunnellut paria ystävääni, jotka kärsivät kroonisesta unettomuudesta, niin pikkulapsiajan väsymys on kevyttä kenttähommaa. Siinä on aina olemassa se kultareuna, että kun kersat kasvavat tai saa heidät hoitoon jonnekin, voi edes olettaa nukkuvansa hyvin. Kaikilla ei ole niin onnekasta.

Kroonisesta unettomuudesta tai huonosta unen laadusta kärsiviä on nimittäin aika paljon. Heillä päässä sirisee huonosti nukuttujen öiden jälkeen, vaikka kukaan ei olisi herättämässä. Vielä enemmän on niitä, joilta stressi vie yöunet ainakin ajoittain.

Ja arvatkaa mitä? Näille ihmisille ei kukaan sano töissä, että voi, mä ymmärrän, se on raskasta, kun vauva valvottaa. Heille suositellaan viileää makuuhuonetta, pimennysverhoja ja villasukkia, ikään kuin eivät olisi jo kokeilleet kaikkea mahdollista.

Heillä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyä syytä olla väsynyt. Lapsiperheillä on.

Henkilökohtaisesti kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä väsymys oli muutenkin pahempaa ajalla ennen lapsia. Silloin piti edes yrittää olla tikkana aika monessa tilanteessa. 

Ainakin näin hoitovapaalla väsymykseen pystyy suhtautumaan niin sanotulla Näillä mennään-asenteella. Huono yö, näillä mennään. Laitetaan ylimääräinen Kaapo pyörimään, ulkoillaan vain lähipihalla ja tilataan ruokaa Foodorasta. Mutta kun olin töissä lapsettomana, piti jaksaa, vaikka olisi kuinka väsyttänyt. (Toki sielläkin voi vähän joustaa. Avokonttorissa voi hyvin ottaa vartin päikkärit työpöydällä. Nimimerkki kokemusta on.)

Pikkulapsiajan väsymys on kamalaa, sitä en vähättele. Mutta älkää tulko minulle kertomaan, että se on ainoa tai pahin väsymyksen laji. Sori, lapsiperheet. Me emme omista minkäänlaista yksinoikeutta väsymykseen.