tiistai 5. huhtikuuta 2016

Näin matkustat Lappiin lapsen kanssa

Olemme viime aikoina tehneet Ipanaattori2014:n kanssa kehittäviä kotimaan matkoja. On ollut avartavaa. Erityisesti viimeviikkoinen reissu Lappiin isovanhempia tapaamaan oli mukava logistinen ponnistus. Jos haluaa koetella sekä omia että kanssamatkustajien hermoja, kannattaa toimia näin.
1) Varaa lennot Kittilään. Selvitä, että matkatavarat voi viedä kentälle jo edellisenä iltana ja toimi näin. Arvele, että homma on helposti hanskassa, kun voi vain mennä suoraan turvatarkastukseen ja portille ipanan kanssa.
2) Saavu kentälle hyvissä ajoin huomataksesi, että VR:n konduktöörilakko on täyttänyt kotimaan lennot äärimmilleen ja turvatarkastusjonot ovat jättipitkiä. Hillitse halusi näyttää pitkää nenää samalla kun ohitat turvatarkastusjonot lapsiperheiden priority-portista. Ajattele itseksesi, että jo pelkästään tuo hetki oli yhdeksän raskauskuukauden väärtti.
3) Tajua turvatarkastuksessa, että olet pakannut läppärisi hoitolaukkuun niin tiukasti, että tarvitset molempia käsiäsi saadaksesi sen ulos. Sillä aikaa taapero yrittää karata turvaporteista läpi, mutta ystävällinen tullin täti pysäyttää. 
4) Kanna lapsi turvaportista läpi ja huomaa tavaroidesi tulevan sekalaisena läjänä pakkauspisteelle: hoitolaukku, erillisellä tarjottimella oleva läppäri, lapsen soseet ja maitopullo omana joukkonaan. Koeta huonolla menestyksellä kahlita mukelo jalkojesi väliin sillä aikaa, että saisit tavarat kasaan. 
5) Katso, kuinka lapsi karkaa otteestasi ensimmäiseen tax free-myymälään ja juoksee riemusta kiljuen meikkihyllyjen välissä. Toivo, että jos hän rikkoo jotakin, se ei ole monen satasen hajuvesipullo. 
6) Koeta löytää kahvila, jossa on syöttötuoli. Nakita ystävällinen myyjätyttö kantamaan tarjottimesi pöytään niin että saat ipanan ja syöttötuolin raahattua kohdilleen.
7)Anna lapsen purkaa energiaansa juoksemalla edestakaisin kentällä. Totea, että energiaa riittää silti koneeseen, jossa viereesi istuu naama väärinpäin oleva ulkomaalainen nainen. Hän ei tervehdi sinua eikä lastasi. Kiitä Luojaasi takanasi istuvasta perheenisästä, joka jaksaa vilkutella ja jutella häntä kurkkivalle ipanaattorille. 
8) Koeta pitää lapsi rauhallisena, mutta heikolla menestyksellä. Meteliä ja liikettä riittää. 
9) Tajua, että mukula haiskahtaa. Taistele itsesi kanssa ja harkitse, kestäisikö nenäsi ja ulkopuolisten nenä, jos lykkäisit vaipanvaihdon Kittilän lentokentälle. Vastaus molempiin kysymyksiin on kielteinen. Alistu kohtaloosi, taiteile hoitolaukusta vaipanvaihtopussukka ja selviydy hommasta lentokoneen vessassa. Totea, että olisit voinut elää ilman tätä kokemusta. 
10) Jumitu vessasta palatessasi myyntikärryn taakse, jolloin lapsesi ottaa kohtauksen, koska hänen unikaninsa on jäänyt paikalle odottamaan ja ipana on ilmeisesti varma, että joku on pöllinyt sen. Yksivuotiaan logiikka, gotta love it.
11)  Mainitse koneesta poistuessasi kasuaalisti lentoemännälle, että juuri nyt voisit myydä lapsesi halvalla eniten tarjoavalle.
Huomenna on edessä paluumatka. Seuraavan kerran harkitsen kahdesti, olisiko sittenkin parempi vaihtoehto köyttää lapsi auton turvaistuimeen ja ajaa se vaatimaton 12 tuntia, mikä pohjoiseen siirtymiseen tarvittaisiin.