Olen
pari kertaa lapsen syntymän jälkeen vastaillut kysymyksiin siitä, kaipaanko
kovinkin kipeästi esimerkiksi yksin matkustamista tai muita asioita ajalta
ennen lapsen tuloa. Ehkä elän jossain äitipsykoosissa, mutta aika vilpittömästi
olen voinut vastata, että enpä juuri.
Kyse
ei ole siitä, etteikö elämässä olisi ollut hienoja reissuja ja paljon muitakin
kivoja asioita ennen muksua, sekä yksin että yhdessä miehen kanssa. Enemmän
kyse on siitä, että olen jotenkin sopeutunut ajatukseen siitä, että jokaiseen
elämänvaiheeseen ei tarvitse sisältyä ihan kaikkea.
Juuri
nyt on ihan ok tehdä kotimaan reissuja saaristoon ja Lappiin lapsen kanssa ja
muuten elää aika tavallista elämää sosekeittoineen ja leikkipuistoineen. Lapsen
kanssakin olemme matkustelleet ja matkustamme jatkossakin, omat reissut tulevat
sitten taas ajankohtaisiksi kun ipana tuosta vähän kasvaa. Ei tässä juuri nyt
ole kiire.
Samalla
tajuan, että minulla on käynyt säkä. Pystyn olemaan lapseni kanssa kotona ja
jopa nautin siitä. Kiteytettynä, koen että tämä vaihe on Minun Elämänvaiheeni.
On
nimittäin yksi asia, joka kirkastui itselleni mukulan syntymän jälkeen: on
täysin mahdollista rakastaa lastaan yli kaiken ja samalla vihata vilpittömästi
sitä elämänvaihetta, missä on. Ja kummallista kyllä, siinä ei ole ristiriitaa.
Lapsi
voi olla juuri niin ihana ja rakas kuin vain kuvitella saattaa, mutta
jokapäiväinen mylly pyykkikasoineen ja nukutustaisteluineen, ateriasta toiseen
eläminen ja arki voivat vain puuduttaa niin pahasti, että itse elämäntilanne ei
tunnu hyvältä eikä omalta.
Jos
sallitaan hyvin makaaberi vertaus, rinnastaisin tämän opettajaan, joka joutuu
tekemään töitä homekoulussa. Hän voi olla hyvä opettaja ja rakastaa
opettamista, mutta olosuhteet tekevät töiden tekemisestä sietämätöntä.
Homekouluja
voidaan korjata. Arjen pyörittämistä voidaan helpottaa. Kun lapset kasvavat,
elämäntilannekin muuttuu. Jotkut asiat ratkeavat elämänmuutoksella, mutta
toiset vain elämällä ja odottamalla.
Eikä jokaisen elämänvaiheen tarvitse olla se itselle paras ja sopivin. Niitä kun tulee uusiakin.
Taaperovaihekaan ei kestä ikuisesti enkä minä ole ikuisesti
hoitovapaalla. Mutta tällä hetkellä on mukavaa kun viihtyy siinä, missä on. Kysykää
huomenna uudestaan, vieläkö on sama fiilis.
