Olen
melko varma, että lapsiperheille tavaroita suunnittelevien insinöörien ja
muotoilijoiden joukossa on muutama sadisti. Siitä todistavat esimerkiksi
seuraavat suunnittelun kukkaset.
Kylpylelut, jotka imevät vettä sisäänsä. Koska meidän valmistajien mielestä vain on hyvä idea, että noin
viikon päästä lelun käyttöönotosta lapsesi kylpee sisältä homehtuneen lelun
kanssa ja kylppärissä haisee maakellarille. Se takaa myös sen, että kumiankat myyvät
kuin häkä, koska edellisen ankkakatraan siirtyessä homeisille metsästysmaille,
mukulalle on saatava jostain uusi.
Turvaistuimet. Hirmu kivasti toimivat, edellyttäen, että lapsesi on nukke, joka ei
koskaan liikahda eikä pistä hanttiin kun yrität istuttaa häntä istuimeen.
Kiinnitysmekanismeissa enemmän tekniikkaa kuin avaruussukkulassa, jokainen
remmi jumittaa aina silloin kun ei tarvitsisi ja istuimen siirtäminen autosta
autoon on projekti, jolle kannattaa korvamerkitä koko viikonloppu. Kaipaan
kipeästi aikoja, jolloin tenava mahtui turvakaukaloon.
Vaunut ja matkarattaat. Taittomekanismit suunniteltu ihmisille, joilla on kolme kättä. Useimmissa
tilanteissa pärjää yhdistelmällä kaksi kättä + leuka, ihan aina ei.
Nimimerkillä vain pari kertaa saanut vaunuilta turpaan.
Kylpyammeet, joissa ei ole tulppaa pohjassa. Koska hei, kuka meistä nyt ei haluaisi kerran illassa kaataa
kahtakymmentä litraa vettä suihkukopin lattialle ja seisoa nilkkojaan myöten
nesteessä, jossa parhaimmillaan lilluu iltapuuron rämmäleitä.
Neppariyöhaalarit. Oletko koskaan kokeillut napittaa yli kymmentä nepparia samalla kun
yli 80 senttiä pitkä taapero huitoo, yrittää karkuun ja pistää hanttiin
jokaisella mahdollisella tavalla? Valmistajille vinkiksi, sen nimi on
v-e-t-o-k-e-t-j-u. Pistäkää vaikka googleen, jos ei kuulosta tutulta.
Oikeasti.
Se ei voi olla niin vaikeaa. Kun eihän niitä tuotteita tarvitse suunnitella
lapsille. Riittää, että suunnittelee pienten lasten vanhemmille. Toisin sanoen kuvittelee kohderyhmän,
jolla hermot ovat koko ajan kireällä. Siitä luulisi inspiraatiota irtoavan.
