keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Sinä jäit hoitovapaalle ja me tiedämme miksi

Kun kirjoitin Ryppyjä Raskaudessa-blogia, sain pientä esimakua siitä, että vanhemmuus on kommenttivapaata vyöhykettä. Samoilla nallekarkeilla mennään myös hoitovapaan suhteen: jollain kummallisella tavalla ratkaisuni jäädä hoitovapaalle on jotakin sellaista, johon jokaisella maailman ihmisellä saa ja pitää olla mielipide. 
Ja nämä mielipiteethän kerrotaan toki ääneen sangen avomielisesti. Näiden perusteellla minä kuulun jompaan kumpaan seuraavista ryhmistä.
1) Sinä uskot olevasi superäiti
2) Sinun mielestäsi kunnallinen päivähoito on huono asia
Well.
Ei, en usko olevani superäiti. Ne naiset, jotka päättävät olla kotona kolmeen vuoteen saakka siksi, että uskovat aina ja joka tilanteessa voivansa tarjota lapselleen parhaan mahdollisen kasvatuksen, ovat jotain muuta lajia kuin meikäläinen - mikäli heidänlaisiaan onkaan. Oma lapsukaiseni on sosiaalinen vauhtipallo, joka varmasti sopeutuisi jo nyt päivähoitoon, jos sen ratkaisun olisimme tehneet.
Kunnallinen päivähoito on mielestäni suomalaisen yhteiskunnan ehdoton tukiranka ja subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen kohdistuvat leikkaukset ovat mielestäni nykyisen hallituksen linjauksissa se kaikkein suurin virhe, josta maksetaan vielä kalliisti. Kaikki kontaktit, mitä minulla on ollut päivähoitoon, vahvistavat käsitystä siitä, että päivähoito tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta.
No, miksi sitten ehdoin tahdoin jään kotiin pesemään peppua sen sijaan, että olisin oman alani töissä?
Siksi, että eiköhän tässä vielä ehditä. Töihin ehtii. Päivähoitoon ehtii. Meillä on perheenä vielä monta vuotta aikaa elää niitä ruuhkavuosia, jolloin lapsi on päivähoidossa ja minä ja mies olemme töissä.
Lapseni tuskin kärsii siitä, että on kolmeen vuoteen asti kotona. Minä taas olen valmis ottamaan sen riskin, että tipahdan yhteiskunnan kelkasta täydellisesti poissaoloni aikana. Varmasti (työ)maailma on aika erilainen kun palaan hoitovapaalta, mutta siinä vaiheessa minulla on sitten jo leikki-ikäinen lapsi ja isoksi kasvanut motivaatio. En tällä tiedolla aio jäädä toista kertaa äitiysvapaalle (varaan tässä toki oikeuden mielenmuutokseen, toim. huom.), joten parempi ottaa tästä vapaasta kaikki irti. Ja jos hoitovapaalla alkaa ahdistaa ja haluan palata jo aiemmin töihin, uskon sen olevan järjestelykysymys.
Ja sitten se kaikkein lapsellisin, yksinkertaisin ja itsekkäin syy hoitovapaalle jäämiseen: haluan saada mukulani pikkulapsiajasta myös niitä hyviä puolia irti.
Ainakin meidän tirppanamme kohdalla päivän parhaat hetket ovat nimittäin pääsääntöisesti ohi klo 16.30. Muksu on iltavirkku ja parhaimmillaan aamulla ja aamupäivällä. Silloin myös, ylläri pylläri, on päivänvaloa. Töissä käydessäni tulin kotiin viettämään pitkän ja pimeän illan muksun kanssa, jolla oli jo pitkä päivä takanaan. Kun lapsen kanssa on koko päivän, voi illalla olla aika kypsää kauraa, mutta siinä päivän mittaan tulee silti enemmän myös niitä hyviä hetkiä.
Ja ei, en väitä, että kaikki kokisivat näin eivätkä kaikki ratkaisut ole joka perheessä edes mahdollisia. Mutta tällä hetkellä tämä toimii meillä.

Pohjimmiltaan minä siis vain haluan olla lapseni kanssa silloin, kun hän on pirteä ja hyvällä tuulella. Olkaa hyvä ja ampukaa minut.